Joko kevät sinussa heräilee?

Aamun pimeässä lähimetsässä kävellessä tiaisten kiihtyvä sirkutus havahduttaa ja koskettaa vielä uinuvaa osaa minussa. Vedän sisään aamun raikasta ja kosteaa ilmaa ja hymyilen. Tunnen energiani lisääntyvän päivä päivältä samassa tahdissa kuin aurinko pidentää kulkuaan taivaankannella. Tiaisten matalammalta soivat melodiset kurlutukset ja korkeammalta ja vaativammin kaikuvat piiskutukset ja säksätykset ilahduttavat runsaudellaan. Lähimetsän kuusenoksien katveessa on jo kiihkeätempoinen päivä käynnissä, vaikka on vielä ihan pimeää.

Metsässä kävellessä personifioin ja inhimillistän häpeilemättä mielessäni tiaisten keskusteluja ja kuulemaani kanssakäyntiä. Tuolla joku ihan selvästi motkottaa kovaan ääneen, tuolla joku vaatii kiihkeästi jotain itselleen, tuolla joku selvästikin kosiskelee ohilentäjää. Luonnon inhimillistäminen tuo minut lähempään yhteyteen sen ja itseni kanssa. Ymmärrän, että olen niin kuin nuo linnut, ja nuo ovat niin kuin minä, omine tarpeineen ja huolineen tässä maailmassa. Tämä mielen sisäinen teatteri ja käytyjen keskustelujen kuvittelu myös huvittaa minua. Kuulen lintujen äänissä iloa, intohimoa ja kiihkeyttä, mutta joskus myös hätää ja toisinaan jonkun linnun soinnissa kaikuu hyvin surumielinen sävel. Niissä kaikuu minulle ihmisenä olemisen tunteiden koko kirjo. Tänä aamuna kuulen kuitenkin vain kasvavan energian ja riemun, joka tuntuu soivan ympärilläni ja myös minussa.

Olen uinunut sydäntalven hämärässä, viettänyt tammikuuta yrittäen malttaa olla lähtemättä mukaan alkuvuoden kouhotukseen ja hektiseen tekemiseen, sallia talven levon vielä jatkua. Olen tietoisesti muistuttanut itseäni, että yhtä kautta seuraa hetki, välivaihe, hiljaisuus, jolloin mitään ei tapahdu, minnekään ei olla menossa. Olen nukkunut jopa yhdentoista tunnin yöunia ja herännyt hieman pöllämystyneenä uuteen päivään. Olen hoitanut kyllä työvelvoitteeni, mutta vuoden pidemmälle suunnittelun olen vielä antanut odottaa. Mutta tänä aamuna pimeässäkin aamussa kuulen ja sisälläni tunnen, että luonto minussa tunnistaa talven murtuneen. Jokin syvä virta on nytkähtänyt liikkeeseen, mieleen kumpuaa ajatuksia, ajatuksista viriää ideoita ja tulevaisuuden kuvia, haaveilen yhtäkkiä siekailematta kasvukaudesta ja janoan matkalle. Valo minussa lisääntyy ja haluan yhtäkkiä paljon ja nopeasti kaikkea niin kuin ympärilläni pyrähtelevät tiaiset.

Talven selän on perimätiedon mukaan sanottu taittuvan 19.tammikuuta eli Heikin päivänä tai 25.1 päivä eli Paavon päivänä. Näiden päivien on ajateltu merkitsevän sydäntalven ylitystä, jolloin valon määrä alkaa päivä päivältä lisääntyä. Jotakuinkin samaan aikaan ajoittuu myös pohjoisessa kaamosajan päättyminen, jolloin aurinko napapiirin pohjoispuolella jälleen jaksaa nousta horisontin yläpuolelle. Tänä vuonna kaamos päättyi 17.–18. tammikuuta. Ja yhtäkkiä aamuhämärässä lähimetsässä tunnistan tämän nousevan energian tiaisten laulusta. Vielä viikko, pari sitten katseeni ja mieleni hakeutui luonnossa kulkiessa ympäröiviin kimaltaviin hankiin ja lumihuntujen alla hiljaa lepääviin puihin. Minä olin niin kuin ne, lepäsin hiljaa ja toisinaan ojentelin itseäni varovasti pakkaspäivän valossa. Tänään minä olen yhtä tiaisten kuoron kanssa.

Entä miten on sinun laitasi? Joko tunnet kehossasi talven selän taittuneen ja kevään alkavan virrata voimakkaammin suonissasi? Vai vieläkö tunnet kaipaavasi talven lepoa? Oletko niin kuin tiaiset ja herännyt jo valoon ja tulevaan kevääseen vai ennemminkin kuin pesässään vielä nukkuva karhu, joka sikeästi jatkaa uniaan? Vai identifioidutko ja tahdistutko sittenkin lehtipuihimme, jotka vielä rauhassa odottavat tulevaa kasvukautta? Haetko ylipäätään luonnosta ja luontoyhteydestä virkistystä, lepoa tai tukea ja voimaa päivittäisiin ihmisenä olemisen haasteisiin? Jos koet erkaantuneesi luontoyhteydestä, suosittelen koko sydämestäni ottamaan ensimmäisen varovaisen askeleen sen yhteyden takaisin rakentamiseksi. Hakeudu säännöllisesti lähimetsään tai sinua puhuttelevien luonnon elementtien äärelle. Kuuntele rauhassa, mitä ne sinulle kertovat ja tunnustele, mitä itsessäsi huomaat. Jos koet uinuvasi vielä sydäntalven levossa, salli se hyvillä mielin itsellesi. Älä välitä ympäristön hälinästä tai sen tuputtamista viesteistä siitä, miten pitäisi tehdä tai toimia. Kuule hiljaista viisautta kehossasi ja tahdistu siihen. Jos koet itsesi kuuntelemisen vaikeana ympäristön paineista johtuen, voit lukea teemaan liittyvän postauksen otsikolla Omatahtisuudesta. Mikäli pohdit levon ja palautumisen tarpeitasi ja sitä, mistä ne kumpuavat, voit halutessasi lukea aiheeseen liittyvän postaukseni seitsemästä erilaisesta palautumisen muodosta otsikolla Levosta ja palautumisesta. Toivon, että kuulet itseäsi ja kehon viisautta, joka meihin kaikkiin on kirjoitettuna.